Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

ELY-keskukselta yritystukea Pohjois-Pohjanmaalle heinä-syyskuussa yli 2 miljoonaa euroa (Pohjois-Pohjanmaa)

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus myönsi Pohjois-Pohjanmaalle kansallista rahoitusta ja yritysrahoitusta EU:n aluekehitysrahastosta 20 yritykselle yhteensä 2 360 011 euroa.

Vuonna 2013 perustetulle Flexbright Oy:lle myönnettiin yritystukea 447 325 euroa ledikalvojen rullalta rullalle -tuotantolinjan rakentamiseen. Ouluun rakennettavalla Ledfoil-tuotantolinjalla valmistetaan painettuun elektroniikkaan perustuvia innovatiivisia, taipuisia ledikalvoja. Kalvoihin voidaan liittää sensoreita ja niitä voidaan ohjata langattomasti. Kalvot sopivat mm. sisätilojen valaistukseen ja niitä voidaan upottaa esimerkiksi rakenteisiin, seiniin ja huonekaluihin sekä sisä- ja ulkomainoksiin.  Flexbright tulee hyödyntämään Oulun tutkimusorganisaatioiden ja teknologiayritysten teknologiaosaamista sekä tässä hankkeessa että myös jatkossa. Samalla Flexbright kehittää ja lanseeraa ensimmäiset lopputuotteet kansainvälisille markkinoille valittujen yhteistyökumppanien kanssa.

Kiinteistö Oy Kämäräinen kasvattaa Rukan kylän palveluja laajentamalla Rukan keskustassa sijaitsevaa Safaritaloa. Yritys rakentaa lisää kaupallisia majoitustiloja ja ravintolatiloja. Uudet tilat ovat ympärivuotisessa käytössä. Tilojen valmistumisen myötä alueelle saadaan uusia matkanjärjestäjiä ja muita yhteistyökumppaneita. Yritykselle myönnettiin yritystukea 608 000 euroa.

Lasiliukuseiniä, ikkunoita ja ovia valmistava Profin Oy sai yritystukea 228 750 euroa. Yrityksen tavoitteena on hakea kasvua vientimarkkinoilta ensisijaisesti Pohjoismaista. Tähän pyritään vahvistamalla ja luomalla asiakassuhteita järjestelmätoimittajan roolissa uudella liiketoimintamallilla, jossa yksittäisten projektitoimitusten sijaan pyritään säännöllisiin, konseptoituihin projektitoimituksiin. Tällä tavoitellaan tuotannon tehokkuuden ja kapasiteetin kasvun lisäksi tuotteiden laadun parantamista.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus myöntää yritysrahoitusta myös Kainuuseen ja Lappiin. Kainuuseen rahoitusta myönnettiin 670 120 euroa ja Lappiin 1 678 840 euroa.

Lisätietoja:                                                                                                                                            
Yksikön päällikkö Eija Virtasalo, puh. 0295 037 150, eija.virtasalo(at)ely-keskus.fi

 


Päivitetty