Tiedotteet 2018

Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan pohjavesialueiden luokitukset tarkistettu (Etelä-Savo)

Etelä-Savon ELY-keskus on tarkistanut Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan alueilla sijaitsevien pohjavesialueiden luokituksen ja rajauksen sekä pistemäisten pohjavesialueiden luokituksen. Tarkistettuihin aineistoihin voi tutustua 20.11 - 21.12.2018 ymparisto.fi –verkkosivuilla, kunnanvirastoissa ja Etelä-Savon ELY-keskuksessa.

Luokan III pohjavesialueita oli yhdeksän, joista kaksi siirtyy 2-luokkaan, kaksi 2E-luokkaan ja viisi poistettiin luokituksesta.  Alueiden tutkimusraportit ovat nähtävissä kuulemisaineistossa.  

Neljä I-luokan pohjavesialuetta lasketaan luokkaan 2 vedenoton lopettamisen seurauksena. Samasta syystä yksi pistemäinen I-luokan pohjavesialue poistetaan kokonaan luokituksesta.

Rantaviivoilla kaikkien pohjavesialueiden muodostumisalueiden rajat on päivitetty vastaamaan Suomen ympäristökeskuksen vuonna 2016 julkaisemaa valtakunnallista rantaviiva -aineistoa (Ranta 10 -aineisto). Muutos on todellisuudessa pieni ja sen pääasiallinen tarkoitus on erilaisten paikkatietoaineistojen yhtenäistäminen.

Tarkastelussa oli mukana kaikkiaan 51 aluetta. Näiden lisäksi luokituksesta aiemmin poistetut ns. IV-luokan pohjavesialueet tarkistettiin muuttuneen lainsäädännön osalta. Yksi alueista, Kirkkoharju Mikkelissä, luokitellaan sen seurauksena E-luokkaan. E-merkinnän saa viisi pohjavesialuetta, kaksi Mikkelissä ja kolme Mäntyharjulla.

Kooste Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan pohjavesialueiden muutoksista

Uusi luokitus

Uusi luokitus perustuu lakiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004). Pohjavesialueet luokitellaan niiden vedenhankintakäyttöön soveltuvuuden ja suojelutarpeen sekä pohjavedestä riippuvaisten ekosysteemien perusteella luokkiin 1, 1E, 2, 2E tai E.   

Pohjavesialueet on aiemmin luokiteltu vedenhankintaa varten tärkeiksi (luokka I), vedenhankintaan soveltuviksi (luokka II) ja muiksi pohjavesialueiksi (luokka III). Uudessa luokituksessa 1-luokka: vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue, 2-luokka: muu vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue ja E-merkintä/E-luokka: pohjavesialue, jonka pohjavedestä pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen.

Pohjavesialueet luokitellaan ja rajataan parhaan saatavilla olevan hydrogeologisen tiedon perusteella. Tällaista tietoa saadaan mm. kairauksilla, maatutkaluotauksilla ja antoisuuspumppauksilla. Rajauksia voidaan tarkistaa tulevaisuudessakin uuden tutkimustiedon perusteella sekä luokituksia muuttaa esimerkiksi muuttuneen vedenottotilanteen vuoksi. Luokitus- ja/tai rajausmuutoksista järjestetään tuolloin aina uusi kuuleminen.

Aineistot nähtävillä 20.11.-21.12.2018

Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan pohjavesialueiden muutoksiin liittyvä kuulutus ja pohjavesialueaineistot ovat nähtävillä 20.11 - 21.12.2018:

  • Kangasniemen kunnanvirastoissa (Otto Mannisen tie 2, 51200 Kangasniemi)
  • Mikkelin kaupungin virastotalolla (Maaherrankatu 9 - 11, 50100 Mikkeli)
  • Mäntyharjun kunnanvirastolla (Asematie 3, 52700 Mäntyharju
  • Pertunmaan kunnanvirastolla (Pertuntie 14, 19430 Pertunmaa)
  • Etelä-Savon ELY-keskuksessa (Jääkärinkatu 14, 50100 Mikkeli).

Sähköisesti asiakirjat ovat saatavilla verkko-osoitteessa: www.ymparisto.fi>Vesi>Vesiensuojelu>Pohjaveden suojelu>Pohjavesialueet>(valitse)Etelä-Savon ELY-keskus

Kuultavana oleviin pohjavesialueisiin liittyvät lisätiedot tai muut mahdolliset kannanotot pyydetään toimittamaan Etelä-Savon ELY-keskukselle 21.12.2018 klo 16.00 mennessä kuulutuksessa esitetyllä tavalla.

Kuulemisaineistot:

Lisätietoja Etelä-Savon ELY-keskuksessa antavat:

Pohjavesialueiden luokitus ja rajaus: Pohjavesiasiantuntija Nina Nenonen, nina.nenonen(at)ely-keskus.fi, p. 0295 024 168

Pohjavesialueiden E-luokka / E-merkintä: Luonnonsuojeluasiantuntija Lauri Puhakainen, lauri.puhakainen(at)ely-keskus.fi, p. 0295 024 223

Muut pohjavesiasiat: Pohjavesiasiantuntija Panu Ranta, panu.ranta(at)ely-keskus.fi, p. 0295 026 220

ELY-keskuksen ympäristöneuvonta: Ympäristöasioiden asiakaspalvelu p. 0295 020 900


Päivitetty