Tiedotteet 2018

Oriveden kaivoksella tehdyllä tarkastuskäynnillä löytyi viitteitä laittomista jätteistä (Pirkanmaa)

Pirkanmaan ELY-keskus on tehnyt tarkastuksen Dragon Mining Oy:n Oriveden kaivokseen. Suomen Kuvalehden saamien tietojen perusteella kaivoksen sivukäytäviin olisi säilötty laittomasti sinne kuulumatonta jätettä (mm. räjähdysainelaatikoita ja öljykanistereita).

Epäilysten tultua julki Pirkanmaan ELY-keskus pyysi selvitystä Dragon Mining Oy:ltä julkisuudessa esitetyistä väitteistä. Selvityspyynnön lisäksi kaivoksen toimintaa valvovan viranomaisen roolissa Pirkanmaan ELY-keskus teki kaivoksessa tarkastuskäynnin maanantaina 1.10. Tarkastuksen aikana vierailtiin mm. siinä kaivoksen sivukäytävässä, johon julkisuudessa on epäilty sijoitetun erilaisia jätteitä.

- Tarkastuksen aikana havaitsimme sivukäytävässä kaivostoiminnan harjoittamisesta syntyviä jätteitä, joita ei ole käsitelty asianmukaisesti, ja yhtiön toiminta on tältä osin ollut ympäristölupapäätöksen vastaista. Asia on myös Sisä-Suomen poliisilaitoksen tiedossa, toteaa Pirkanmaan ELY-keskuksen valvontapäällikkö Tuija Sievi-Korte.

Pirkanmaan ELY-keskus on saanut säännöllisesti kaivoksen omistajalta vaaditut raportit kaivoksen toiminnasta. Paikan päällä tarkastuksia on tehty vuosittain, mutta tarkastuksella ei aina mennä maan alle kaivoskäytäviin.

- Odotamme yhtiön vastausta selvityspyyntöömme, jonka jälkeen päätämme Pirkanmaan ELY-keskuksen osalta jatkotoimenpiteistä lokakuun loppuun mennessä, Sievi-Korte jatkaa.

Lisätietoja:

Pirkanmaan ELY-keskus, yksikön päällikkö, valvontapäällikkö Tuija Sievi-Korte, p. 0295 036 383, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Sisä-Suomen poliisilaitos: rikosylikomisario Jari Kinnunen, puh. 0295 544 8020


Päivitetty