Tiedotteet 2018

Pohjavesivaikutteisuuden maastotutkimukset alkavat Puruvedellä (Etelä-Savo)

Puruveden Enanlahdella, Mehtolanlahdella, Ristilahdella ja Aittolahdella toteutetaan kesän aikana pohjavesivaikutteisuuden tutkimuksia osana Freshabit LIFE IP Puruvesi –hanketta. Tutkimusten tavoitteena on selvittää pohjaveden vaikutuksia kohdelahtien vedenlaatuun sekä arvioida sen roolia lahtien vesitaseissa.

Etelä-Savon ELY-keskus on aloittanut Puruveden lahtialueiden pohjavesivaikutteisuuden selvittämiseen tähtäävän projektin tämän vuoden huhtikuussa. Maastotutkimukset alkavat 11.6. alkavalla viikolla ja ne toteutetaan arviolta noin neljän viikon aikana kesä-elokuussa 2018. Tutkimus tehdään diplomityönä yhteistyössä Oulun yliopiston Vesi- ja ympäristötekniikan tutkimusyksikön kanssa. Diplomityön on tarkoitus valmistua tämän vuoden syys-lokakuussa.

Kaikille neljälle kohdealueelle perustetaan tutkimuslinjat, joista vesinäytteitä otetaan pohjavesiputkista, avovedestä ja pohjan sedimentistä. Näytteiden perusteella saadaan tietoa pinta– ja pohjavesien vedenlaadusta sekä pohjaveden osuudesta lahtien eri kohdissa. Näytteenoton lisäksi mitataan lahtien pohjan läpi suotautuvan tai imeytyvän pohjaveden määrää sekä lahtiin tulevien uomien virtauksia ja lahdista purkautuvan veden virtauksia. Enanlahden lähistöllä selvitetään samalla Punkaharjun vanhan kaatopaikan vaikutuksia läheisiin pohjavesialueisiin ja itse Enanlahteen. Tutkimuslinjat eivät näy konkreettisina rakenteina lahtien alueella lukuun ottamatta olemassa olevia pohjavesiputkia. Etelä-Savon ELY-keskus on tarvittaessa yhteydessä paikallisiin maanomistajiin.

Freshabit LIFE IP Puruvesi – Puruveden vesiperinnön säilyttämiseksi

Freshabit LIFE IP on seitsemän vuotta (2016–2022) kestävä Suomen vesiperinnön säilymistä edistävä hanke. Hankkeen päätavoitteena on Natura 2000 –verkostoon kuuluvien vesialueiden monimuotoisuuden ja ekologisen tilan kohentaminen. Puruvesi on yksi hankkeen kahdeksasta kohdealueesta. Suoraa rahoitusta Puruveden tilan ja tietoisuuden edistämiseksi suuntautuu noin 2 miljoonaa euroa, josta noin 60 % on EU-rahoitusosuutta. Freshabit LIFE IP Puruvesi -hankkeen paikallisen tiedottamisen hoitaa Pro Puruvesi ry.

Puruveden tilasta pidettävä huolta

Puruvesi on ominaispiirteiltään erittäin karu, vähäravinteinen- ja humuksinen sekä siten poikkeuksellisen kirkasvetinen järvi. Puruveden keskusallas onkin määritetty ekologiselta tilaltaan erinomaiseksi. Useiden lahtialueiden tila on kuitenkin heikentynyt viime vuosikymmenten aikana. Tilan heikentyminen on havaittu rantakasvillisuuden rehevöitymisenä, ranta-alueiden pohjasedimentin määrän kasvuna, pienempinä näkösyvyysmittaustuloksina ja sinileväesiintymien yleistymisenä.

 Tämän tutkimuksen kohdealueista Enanlahden, Mehtolanlahden ja Ristilahden tila on selkeästi poikkeava Puruveden normaalitilasta. Puruvedellä hankkeen painopiste on konkreettisissa vesiensuojelun ja-hoidon toimenpiteissä. Vesialueilla suoritetaan myös pienimuotoista hoitokalastusta ja vesikasvillisuuden niittoa. Lisäksi Puruvesi on vahvasti mukana hankkeen monissa merkittävissä tutkimuksissa.

Linkit:

Lisätiedot:

Harjoittelija/Diplomityöntekijä Janne Uusitalo, Etelä-Savon ELY-keskus, janne.uusitalo(at)ely-keskus.fi, puh. 0295 024 016


Päivitetty