Tiedotteet 2019

Pohjois-Savossa maatalouden investointitukea haettiin maaliskuussa ennätysvilkkaasti (Pohjois-Savo)

Vuoden 2019 toinen maatalouden investointitukien hakujakso päättyi 15.3.2019. Pohjois-Savossa päättynyt hakujakso oli hyvin vilkas. Investointitukihakemuksia saapui Pohjois-Savon ELY-keskukseen yhteensä 81 kappaletta.

Eniten avustusta haettiin lypsy- ja nautakarjatalouden rakentamishankkeisiin, joita jätettiin yhteensä 18 kappaletta. Hakemuksista 15 oli lypsykarja- ja kolme lihakarjatalouden rakentamista. Uusia navetoita oli lypsykarjanavetoista kuusi kappaletta ja lihakarjanavetoista kaksi, muut olivat peruskorjaus- ja laajennushankkeita. Avustusta navettahankkeisiin haettiin yhteensä 3,9 miljoonaa euroa. 

Ilahduttavaa on, että perinteisten karjatalouden rakentamisinvestointien lisäksi kasvihuonetuotannon rakentamisinvestointeihin haettiin tukea vilkkaasti. Pohjois-Savon ELY-keskuksen maaseutuasiantuntija Juha Ikäheimo kertoo, että kuudessa kasvihuonehakemuksessa tukea haetaan yhteensä 835 000 euroa.

Kokonaisuudessaan hakujakson vilkkaudesta kertoo se, että kahdella ensimmäisellä tukijaksolla Pohjois-Savossa on haettu enemmän avustusta maatalousinvestointeihin kuin koko vuodelle on varattu varoja. Jos hakemusten määrä pysyy koko vuoden korkeana, maatalouden investointitukien riittävyys saattaa muodostua loppuvuodesta ongelmalliseksi. Rahoituksen riittävyyttä arvioidaan tulevien hakujaksojen aikana Ikäheimo arvioi.

Hakemuksia myös energiantuotannon rakentamiseen, salaojituksiin ja eläinten hyvinvoinnin edistämiseen

Energiantuotannon rakentamiseen hakemuksia tuli kuusi kappaletta, ympäristön tilaa ja työympäristöä parantaviin hankkeisiin 19 kappaletta, eläinten hyvinvoinnin ja tuotantohygienian edistämiseen kahdeksan hakemusta. Salaojituksiin hakemuksia saapui 13 tilalta. Haettujen investointitukihankkeiden kustannusarvio on yhteensä 16,3 miljoonaa euroa ja haettu avustus 5,7 miljoonaa euroa. Viime vuoden vastaavalla jaksolla hakemuksia saapui 52 kappaletta ja avustusta haettiin 3,2 miljoonaa euroa. Korkotukilainaa investointihankkeisiin haettiin nyt liki neljä miljoonaa euroa.

Vuoden 2019 toinen maatilojen investointitukien tukijakso päättyi 15.3.2019. 
Päätökset investointihakemuksille tehdään Pohjois-Savon ELY-keskuksessa 30.6. mennessä.
Tukijaksoja on vuodessa yhteensä neljä: 16.10.-15.1., 16.1.-15.3., 16.3.-15.8. ja 16.8.-15.10.

Lisätietoja
Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuasiantuntija Juha Ikäheimo, juha.ikaheimo(at)ely-keskus.fi, p. 0295 026 010


Päivitetty