Yleissuunnittelu ja ympäristövaikutusten arviointimenettely käynnistyy kantatien 67 parantamiseksi välillä Ilmajoki – Seinäjoki (Etelä-Pohjanmaa)

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus käynnisti vuonna 2018 hankkeen kantatien 67 parantamisesta Ilmajoen ja Seinäjoen välillä. Nyt työ on edennyt vaiheeseen, jossa yleissuunnitelman laadinnan yhteydessä arvioidaan hankkeen vaikutuksia ympäristöön. Nykyinen kantatien palvelutaso ei vastaa liikenteen tarpeita. Yleissuunnitelman tavoitteena on osittainen nelikaistainen ja turvallinen kantatieyhteys Ilmajoen ja Seinäjoen välillä.

Parannettava tiejakso sijoittuu Ilmajoen ja Seinäjoen väliselle alueelle ja on pituudeltaan noin 16 kilometriä. Suunnittelualue alkaa Hannukselantien liittymästä Ilmajoelta ja päättyy kantatien 67 nelikaistaisen osuuden alkuun Seinäjoella. Suunnittelun aikana selvitetään vaihtoehtoisia ratkaisuja kantatien 67 parantamiseksi. Kaikki alueen tasoliittymät on tavoitteena poistaa ja liittymien liikenne yhdistetään uusiin rakennettaviin eritasoliittymiin. Lisäksi suunnitellaan hitaalle liikenteelle ja jalankulkijoille ja pyöräilijöille rinnakkaistiejärjestelyt koko välille.

Yleissuunnittelu ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) ovat käynnistyneet samanaikaisesti toukokuussa 2020. Ympäristövaikutusten arvioinnissa tutkitaan erilaisia kantatien parantamisen vaihtoehtoja ja arvioidaan niiden vaikutuksia. Sovellettava YVA-menettely perustuu ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettuun lakiin.

Ympäristövaikutusten arviointiohjelma valmistuu syksyllä 2020 ja ympäristövaikutusten arviointiselostus keväällä 2021. YVA-menettelyn jälkeen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus tekee päätöksen jatkosuunnitteluun valittavasta vaihtoehdosta. Tämän jälkeen valitusta vaihtoehdosta laaditaan liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain mukainen yleissuunnitelma, joka lähetetään hyväksyttäväksi Liikenne- ja viestintävirastoon keväällä 2022. Tielinjaus huomioidaan maankäytön suunnittelussa.

YVA-menettelyn ja yleissuunnitelman laadinnan aikana järjestetään alueen asukkaille, maanomistajille ja kaikille hankkeesta kiinnostuneille useita mahdollisuuksia osallistua suunnitteluun. Kaikille avoimien yleisötilaisuuksien lisäksi hankkeen aikana järjestetään karttapalautekysely sekä sidosryhmille suunnattuja työpajoja. Suunnittelusta ja tilaisuuksista tiedotetaan alueen lehdissä ja hankkeen internetsivuilla. Lisäksi hankkeesta kiinnostuneet voivat ilmoittautua postituslistalle, jonka kautta tiedotetaan hankkeen etenemisestä ja osallistumistilaisuuksista.

Hankkeen internetsivuilla kerrotaan YVA-menettelystä, suunnittelun etenemisestä ja osallistumismahdollisuuksista. Sivuilta löytyy myös suunnittelijoiden yhteystiedot sekä ohjeet hankkeen postituslistalle liittymiseen.

Lisätietoja:

Hankkeen internet-sivut https://vayla.fi/etela-pohjanmaalla-suunnitteilla/kt-67-ilmajoki-seinajoki

  • Hankkeesta vastaava: Minna Pasanen, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, puh 0295 027 027
  • Suunnittelun projektipäällikkö: Satu Rajava, Ramboll Finland Oy, etunimi.sukunimi@ramboll.fi, puh 040 5171432
  • YVA-menettelyn vastuuhenkilö: Joonas Hokkanen, Ramboll Finland Oy, etunimi.sukunimi@ramboll.fi, puh 0400 355260

Tiedotteet 2020 (23.9.2020 saakka)

Näytetään tulokset 1 - 20 / 1 022
Merkintöjä per sivu 20
of 52
Päivitetty