› Takaisin graafiseen esitykseen

Kuvituskuva

Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikalla tasapainoitetaan jäsenvaltioiden alueellisia eroja ja lievennetään niiden rakenneongelmia. Alue- ja rakennepolitiikka perustuu EU:n rahastoista myönnettävään tukeen, johon aina liitetään myös kansallista rahoitusta. ELY-keskus on merkittävä EU-rahoituksen myöntäjä ja alueen kehittäjä.

Alueellisille EU-rahoitussivuille pääsee valitsemalla oikealta ylhäältä Valitse alue -kohdasta halutun alueen.

Näytä lisää valtakunnallista tietoa Minimoi

ELY-keskukset myöntävät tukea seuraavista rahastoista ohjelmakaudella 2014 - 2020:

  • Kestävää kasvua ja työtä 2014−2020 – Suomen rakennerahasto-ohjelma
  • Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto (Maaseuturahasto)
  • Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR)

Kestävää kasvua ja työtä 2014−2020 – Suomen rakennerahasto-ohjelma sisältää sekä Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) toimenpiteet. Ohjelman mukaisiin hankkeisiin haetaan rahoitusta erikseen määriteltyinä hakuaikoina, yleensä kaksi kertaa vuodessa. Tarkemmat tiedot hakuajoista ja hakujen sisällöistä löytyvät rakennerahastot.fi -verkkopalvelusta. Hakujen sisältö vaihtelee suuralueittain (Etelä-Suomi, Itä-Suomi, Länsi-Suomi ja Pohjois-Suomi).

Yritysten kehittämiseen myönnetään suoria yritystukia (yrityksen kehittämisavustus) ja yritysten toimintaympäristön kehittämisavustuksia. Yrityksen kehittämisavustukset ovat yritysten haettavissa jatkuvasti. Alueelliset rahoituslinjaukset ja hakuohjeet:

Yritysten toimintaympäristötukia haetaan rahoittavien viranomaisten määritteleminä hakuaikoina, joista ilmoitetaan rakennerahastot.fi –verkkopalvelussa.

Maaseuturahaston yritys- ja hanketukien sekä maatilojen investointi- ja aloitustukien haku on jatkuva, mutta hakemukset ratkaistaan hakujaksoittain. Tieto hakujaksoista löytyy kunkin alueen ELY-keskuksesta ja Leader-ryhmästä.

Yritykset, järjestöt ja muut tahot voivat hakea tukea Euroopan meri- ja kalatalousrahaston Suomen toimintaohjelman 2014 – 2020 tavoitteiden mukaisiin kehittämis- ja investointihankkeisiin. Elinkeinokalatalouden investointitukien haku on pääsääntöisesti jatkuva. Maaseutu- sekä meri- ja kalatalousrahastoista tukia haetaan sähköisesti Hyrrä-järjestelmässä.

ELY-keskuksista saa lisäksi neuvontaa muista Euroopan unionin tarjoamista rahoitus- ja verkostoitumiskanavista.

 

TIETOA ALUEELTA

EU-rahoitus - Uusimaa

Ohjelmakaudella 2014 – 2020 toteutetaan ELY-keskuksen alueella Kestävää kasvua ja työtä -ohjelmaa (EAKR, ESR), Central Baltic V B –ohjelmaa, Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa. Elinkeinokalatalouden hankkeita rahoitetaan meri- ja kalatalousrahastosta.

Hämeen ELY-keskus toimii keskitetysti ESR-ohjelman alueosion rahoittajana (Päijät-Häme, Kanta-Häme, Uusimaa, Kaakkois-Suomi).  ESR-rahoitusta voi saada myös valtakunnallisten kehittämisohjelmien kautta.  

Uudenmaan liitto vastaa ohjelmakaudella 2014 – 2020 Kestävää kasvua ja työtä EAKR alueosion rahoituksesta, sisältäen myös 6Aika – Avoimet ja älykkäät palvelut –osion suurten kaupunkien kehittämisessä. 

Central Baltic V B –ohjelman Etelä-Suomen kontaktipiste sijaitsee Uudenmaan liitossa, josta saa tietoa EAY- ja ENI –ohjelmista, EU:n erillisohjelmista ja EU-rahoitusinfoista.

 

 


Päivitetty