Uutiset 2013

Uutiset

Tuoteväylä palvelee jatkossakin yksityshenkilöitä ja mikroyriksiä - päävastuu palvelusta siirtyy Uudenmaan ELY-keskukselle

Keksintösäätiön tiedote 17.12.2013

Keksintöjen valtakunnalliset kehittämis‐ ja edistämispalvelut siirtyvät Keksintösäätiöltä Uudenmaan ELYkeskukselle 1.1.2014 alkaen työ‐ ja elinkeinoministeriön päätöksen mukaisesti. Jatkossa siis Uudenmaan ELY‐keskus vastaa valtakunnallisesti Keksintösäätiön kehittämän Tuoteväylä‐palvelun johtamisesta. Siirron myötä palveluun tulee joitakin muutoksia.

Tuoteväylä‐palvelun asiantuntijat neuvovat edelleen keksintöihin liittyvissä asioissa, arvioivat yksityishenkilöiden ja mikroyritysten keksintöjä ja innovatiivisia ideoita ja auttavat kehittämään niistä liiketoimintaa. Tavoitteena on löytää ja tunnistaa lupaavat ideat ja keksinnöt, joilla nähdään olevan riittävä markkinapotentiaali sekä mahdollisuuksia kasvuun ja kansainväliseen liiketoimintaan, ja auttaa kaupallistamaan ne nopeasti.

Tuoteväylä‐palvelu säilyy kaksivaiheisena; siihen kuuluvat alueellinen ensiarviointi ja valtakunnallinen kehittämisvaihe. Palvelun sisältö vaihtelee sen mukaan, onko asiakas yksityishenkilö vai yritys. Tuoteväyläpalvelu on jatkossakin luottamuksellista.


Neuvontaa, arviointia, asiantuntemusta ja ammattilaisten verkostoja

Alueellisissa ELY‐keskuksissa toimivat innovaatioasiantuntijat vastaavat Tuoteväylä‐palvelun ensiarviointivaiheesta ja he ovat edelleen asiakkaiden ensimmäisiä kontaktihenkilöitä. Innovaatioasiantuntijat neuvovat ja opastavat yleisissä keksintöjen kehittämiseen liittyvissä asioissa, arvioivat keksintöjen kaupallistumismahdollisuuksia yhdessä alueella toimivista keksintöjen kehittämisen ja kaupallistamisen ammattilaisista koostuvien Tuoteväylä‐tiimien kanssa ja antavat suosituksia jatkotoimenpiteistä. Potentiaalisimmat apua tarvitsevat keksinnöt ohjataan Tuoteväylän kehittämisvaiheeseen.

Arvioinnin tueksi asiakasyrityksille voidaan myöntää ELY‐keskuksen pk‐yrityksille tarkoitettuja ulkopuolisia asiantuntijapalveluita. Asiantuntijapalveluita hyödyntämällä pyritään luotsaamaan yritystä keksinnön kaupallistamisessa ja uuden menestyvän liiketoiminnan rakentamisessa ja osana palvelua voidaan selvittää esimerkiksi keksinnön uutuutta, markkinoita tai tekniikkaan tai valmistukseen liittyviä asioita. Niiden saamiseksi asiakkaalta edellytetään omavastuuosuutta.

Yksityishenkilöt voivat puolestaan saada eri teemoihin liittyvää valmennusta ja neuvontaa, jonka avulla he voivat itse selvittää keksinnön liiketoiminta‐ ja kehittämismahdollisuuksia ja päättää, mikä olisi paras tapa keksinnön kaupallistamiseen.

Uudenmaan ELY‐keskukseen siirtyvästä Tuoteväylä‐palvelun kehittämisvaiheesta vastaavat liiketoiminnan kehittämispäälliköt, jotka oman asiantuntemuksensa turvin tukevat ja neuvovat asiakkaita keksintöjen kehittämisessä ja kaupallistamiseen tähtäävissä toimenpiteissä. He auttavat tunnistamaan keksintöjen vahvuudet, etsimään täydentävää osaamista ja resursseja sekä selvittämään vaihtoehtoisia etenemismalleja mm. hyödyntämällä monipuolisia kontaktejaan ja laajoja verkostojaan.

Tuoteväylän kehittämisvaiheessa voidaan myös jatkossa hyödyntää Keksintösäätiön rakentaman, sarjayrittäjistä muodostuvan liiketoimintaosaajien verkoston asiantuntemusta ja osaamista. Parhaassa tapauksessa liiketoimintaosaajat voivat lähteä mukaan auttamaan keksinnön tuotteistamisessa, myynnin käynnistämisessä ja kansainvälistämisessä sekä rahoituksen järjestämisessä. Keksintösäätiö koordinoi verkoston toimintaa myös jatkossa.

Yritysasiakkaat voivat Tuoteväylän kehittämisvaiheessa hyödyntää edelleen ELY‐keskuksen myöntämiä ulkopuolisia asiantuntijapalveluita sekä hakea rahoitusta keksintöjensä kaupallistamisen ja liiketoiminnan kehittämisen edistämiseksi.

Yksityishenkilöille ei ole tarjolla samanlaisia asiantuntijapalveluita ja rahoitusta liiketoiminnan kehittämiseen kuin yrityksille Tuoteväylä‐palvelun kummassakaan vaiheessa.


Keksintöjen kehittämisavustus mikroyrityksille

Jatkossa rahoitusta voidaan Tuoteväylä‐palvelun puitteissa myöntää mikroyrityksille innovatiivisiksi arvioitujen keksintöjen kehittämistoimenpiteisiin. Kehitettävän liiketoiminnan on tähdättävä päätoimiseen yrittäjyyteen.

Keksintöjen kehittämisavustusta myönnetään enintään 50 % keksinnön kehittämishankkeen hyväksyttävistä kustannuksista. Alle 10 000 euron avustuksia myönnetään vain poikkeustapauksissa. Avustus maksetaan jälkikäteen toteutuneiden kustannusten mukaisesti.

Rahoituspäätökset keksintöjen kehittämisavustuksesta ovat aina harkinnanvaraisia ja ne tehdään valtakunnallisesti Tuoteväylä‐palvelun kehittämisvaiheessa Uudenmaan ELY‐keskuksessa.


Keksintösäätiön rahoitusasiakkaiden rahoitussopimukset pysyvät voimassa

Keksintösäätiön nykyisten rahoitusasiakkaiden rahoitussopimukset pysyvät voimassa sopimuksen ehtojen mukaisesti. Voimassaolevat rahoitussopimukset eivät siirry Uudenmaan ELY‐keskukselle. Sopimussuhteessa olevat asiakkaat ovat jatkossakin velvollisia raportoimaan Keksintösäätiölle keksinnön kehittämisen ja kaupallistamisen edistymisestä ja maksamaan mahdollisista hyödyntämistuloista osuuden Keksintösäätiölle sopimuksen voimassaoloaikana.

Mikäli Keksintösäätiön rahoitusasiakkailla on jatkossa tarvetta hakea rahoitusta keksintöjensä kehittämiseen, kannattaa heidän ottaa yhteyttä Uudenmaan ELY‐keskuksessa toimiviin Tuoteväylän asiantuntijoihin.

LISÄTIETOJA:

Jaana Rantanen, kehitysjohtaja, Keksintösäätiö
31.12.2013 asti: puh. 020 737 3013, jaana.rantanen@keksintosaatio.fi
2.1.2014 alkaen: puh. 0295 020 953, jaana.rantanen@ely‐keskus.fi

Vesa Niskanen, yksikön päällikkö, Uudenmaan ELY‐keskus
puh. 0295 021 116, vesa.niskanen@ely‐keskus.fi

www.tuoteväylä.fi I www.ely‐keskus.fi I www.keksintosaatio.fi


Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa